Why do I feel so lonely?

Tää aihe ei ehkä ole kaikista paras ensimmäiseksi kunnon postaukseksi, mutta en keksi nyt oikeen muutakaan ja mulla on niin paljo tunteita purettavana, yks syy tän blogin perustamiseen on juuri tämä, että saan purkaa mun tunteita ja turhautumista jonnekin...
Mitään erikoista mulla ei oo nyt kerrottavana eikä mitään ite ottamia kuvia  vielä saa tänne, mutta viikonlopun aikana postailen taas tänne ja laitan jo ihan kunno kuviaki. Tällä viikolla vietän mun suurimman osan ajasta tallissa, ihan mukavaa tuo on, ku on niin paljo porukkaa ja kuitenkin tallillakäyminen alkaa olla mulle jo rutiinia, että puol kuudelta aamulla herääminen ei tunnu enää niin kamalalta.

Mutta jostain syystä viime kuukausien aikana mulla on välillä ollut todella yksinäinen ja "orpo" olo, vaikka olenkin ollu joka päivä mun kavereiden kanssa.Kuitenkin jopa kaveireden seurassa mulla on vaan ollut sellainen olo, et oon melkeen aina kuin ilmaa niille, ihan kuin ne ei välillä edes tajuais että minäkin oon paikalla. En tiedä johtuuko se vaan siitä, että mulle tulee semmoinen fiilis  etten saa tarpeeksi huomiota kavereilta ja oon vaan sitten niin h*lvetin huomionkipeä ihminen. Seki voi olla hyvin mahdollista, koska itse tiedän jo kysymättäkin, että osaan olla huomionkipeä aina välillä ja tuun mustasukkaiseksi helposti. Mun huomionkipeys johtuu varmaanki siitä, että kotona en saa koskaan  tai ole aina saanut kaipaamaani huomiota, koska olen kuitenki aika isosta perheestä ja se mun pitäis kyllä ymmärtää että varsinkaan toiseksi vanhimapana en saa sitä huomiota niin paljon, mutta silti tuntuu, että minä oon aina se, josta vähiten välitetään... Mutta melkeinpä tääki on vaan ihan minun "syy" että mulla onvähän yksinäinen olo, silloin pitäis itse yrittää tehdä asialle jotain, mennä vaan kaveriporukan mukana ja koittaa olla koko ajan jutuissa mukana eikä vaan murjottaa. Se ei vaan mulle jostain syystä oo niin helppoa.. Mulla on ollu jo ala-asteelta asti ongemia, ei oo ollu aina kavereita ja jopa silloin oon joskus itkeny pari kertaa välitunneilla, koska olin niin yksin. Ylä-astekin oli välillä aika samanlaista, että ei ollukaan aina niitä kavereita ja en ollut mikään suosittu koulussa, enempi se kaikista "ala-arvoisin". Siitä sitten mulle on tullut se, etten todellakaan enää jaksa vaan kulkea muiden perässä ja silti mua kohdellaan niin että kukaan ei huomaa mua, vaan oon nähny parhaaksi jäädä yksin jonnekin. Jotkuthan aattelee, että haen huomiota sillä, että murjotan jossakin yksinäni yms. mutta en todellakaan hae sillä tavoin huomiota, viihdyn vaan joskus yksin, silloin saan ajatella ja miettiä rauhassa.

Yksi asia minussa kans ärsyttää, kun en osaa sanoa suoraan asioita, vaan oon hiljaa tai sitten en sano mitään vastaan. Pitäisi opetella pitämään puoliaan eikä antaa muiden vaan kävellä yli minusta. Eihän se aina ole hyvä asia, että osaa sanoa asiat suoraa kiertelemättä, sellainenkin voi loukata jotakuta, esim. minä loukkaannun todella herkästi pikku asioistakin, koska kuitenkin oon herkkä oikeasti ihminen ja mulla ei todellakaan ole mikään paras itsetunto, olen monesti hyvin epävarma monen asias suhteen ja en ikinä voi vaan kuunnella, kun joku huutaa minulle tai jollekulle muulle, jotenkin en vaan siedä sitä. Onneksi itsevarmuuteni on kuitenkin kasvanut silloin kun menin ylä-asteelle ja varsinkin nyt, kun tulin Ruukin maaseutuopistolle ja vaihdoin paikkakuntaa samalla. Täällä tuntuu, että ihmiset hyväksyy minut paremmin omana itsenäni. Tietenkin on niitä, joista hoksaa, että he katsovat minua vähän nenänvarttansa pitkin ja eivät pidä minusta, mutta en välitä, koska tunnen oloni hyväksytyksi täällä. Ja eihä kaikki voi pitää jokaisesta tapaamastaan ihmisestä.
Mutta jos sitä nyt sais päätökseen tämän mun tooooosi pitkän tunteen purkauksen, ettei tarvi lukea enempää mun surkeasta elämästä. Tälläiset kuitenkin helpottaa mun oloa, kun saan puhua tai kirjoittaa mun tunteista, silloin tuntuu, että taas on yksi taakka nostettu pois hartioilta.

This is new beginning

Oon jo jonkin aikaa pohtinut sitä, että perustaisinko (taas) blogin. No, tässä sitä nyt ollaan. Vaikka olenkin aika huono joskus postailemaan tai keksimään edes jotain aihetta kirjoittaa, niin silti en nähny mitään syytä miksen voisi perustaa blogia. Ja tällä kertaa aion kyllä panostaa tähän! Lopuksi vois kirjoittaa muutaman sanan itsestäni.
Ikää löytyy pian se 17-vuotta ja aloitan pian toisen vuoden opiskelut hevosenhoitaja-ammattiin Ruukin maaseutuopistolla. Varsinkin näin koulujen alkamisen jälkeen postaukset voivat olla aika hevospainotteisinkia, mutta toki muunkin aiheisia postauksia tulee aina silloin tällöin.