Haaste

Sain siis haasteen tämän blogin kirjoittajalta.

Haasteen säännöt

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.  

5. Ei takaisin haastamista

1. Olen lyhyt

2. Hiukseni ovat oikeasti blondit

3. Olen isosta perheestä

4. Rakastan muotia ja meikkaamista ym. vaikka opiskeluni on yhtä paskan lappausta :D

5. Minulla on yksi ystävä jota ilman en voisi elää

6. Rakastan kesää

7. Olen alkanut taas haaveilemaan omasta hevosesta

8. Olen hyvin herkkä ihminen (suutun helposti, otan asiat enemän tosissaan kuin huumorilla..)

9. Haluaisin alkaa kisaamaan ja valmentaumaan

10. Osaan olla todella itsepäinen

11. Haluan päästä mahdollisimman pian ulkomaille

Kysymykset:

1. Mitä opiskelet?

- Aloitan tällä hetkellä toisen vuoden opiskelut hevosenhoitaja-ammattiin.

2. Onko sinulla lemmikkejä?

- Ei ole

3. Mitä harrastat?

- Ratsastusta ja satunnaisesti lenkkeilyä, piirtämistä

4. Mikä puhelin sinulla on?

- Nokia Lumia 710

5. Suklaa vai salmiakki?

-Suklaa

6. Lempi biisisi?

- Näitä on aivan liian monta :D

7. Minkälainen kesäsi oli?

- Lyhyt. Olin joko aina tallivuoroja tekemässä, tai töissä. Varsinaista lomaa oli se joku 3 viikkoa.

8. Milloin viimeksi itkit?

-Toissa päivänä

9. Mitä sarjoja katsot?

- En katso paljon TV:tä. Mutta joskus katson mm. Drop dead diva, Täydelliset naiset..

10. Coca-cola vai fanta?

- Coca cola

11. Miten innostuit bloggaamisesta?

- Tänne on minun mielestä mukava kirjoitella omia asioita, pidän tätä periaatteessa niinkuin päiväkirjaa, mutta jätän salaisimmat asiat kuitenkin kertomatta, koska koskaan ei voi tietää, ku tätäkin blogia lukee.

En haasta ketään tällä kertaa, olen hyvin laiskalla päällä :D

This was supposed to be easy

Tämä ei oo kovin kummonen postaus, mutta pakko se on jotakin tänne päivitellä. Mitään sen erikoista en oo tehnyt, oon enimmäkseen istunut vain neljän seinän sisäl ja istunu koneella koko päivän tai sitten oon koittanu keksiä jotain muuta tekemistä, kuten oon saanu intoa taas piirtämiseen. Vaikka yleensä olenkin enempi sellanen, joka tykkää olla menossa koko ajan ja inhoaa sisällä istumista, niin jotenkin en vain ole saanut itseäni lähtemään minnekään ja vaikeaahan se on, kun ei ole vielä rahaakaan lähteä huiteleen jonnekin.
Mutta eipä tuo kotona olo oo mun mielelle mitään hyvää tehny, pikemminki mietin vain kaikkia asioita entistä enemmän ja sitten taas alkaa se, että vaivun johonkin "horrokseen", eli suoraan sanoen mikään ei enää kiinnosta, tekis mieli vain itkeä ja purkaa tunteitaan koska asiat ei oo koskaan menny hyvin mun kohdalla ja tunnen oloni koko ajan yksinäiseksi ja hylätyksi. Toivottavasti nää asiat kuitenkin kääntyis sitten parempaan päin kun pääsen taas pois kotoa.

Goodbye summer

Viikko hurahti nopeasti Oulussa ja oli kyl tosi, tosi mukava nähä Sallaa pitkästä aikaa. Käytiin vaikka ja missä, mm. Nallikarissa nauttimassa viimesistä hellepäivistä, elokuvissa (tietenkin) pari kertaa kaupungilla ja raveissa. Hauskaa oli ja toivon mukaan kolmen viikon päästä taas uudelleen. Jos silloin minäkin pääsisin shoppaileen kun palkka tulee tämän kuun lopulla. Saa nähä kuin äkkiä onnistun mun rahat kuluttamaan, sillä mun rahankäyttötekniikalla ne rahat katoaa yllättävänki äkkiä. Täytyy myöntää, että tuntuu kyllä ihanalta, kun ei tarvi itse suunnata kouluun vasta kuin tämän kuun lopulla, koska koulu alkaa 2.9. Mutta eipä se minun loma oo yhtää sen pitempi mitä muilla, kuitenki sitä oltiin melkeinpä koko kesäkuu koululla tallivuorojen merkeissä.

Sulatto -13

Lauantaina ( 3.8) meni ilta Raahen Sulatossa. Omasta mielestäni oli vähän tylsähkö verrattuna viime vuoteen, mutta kuitenkin ihan mukava tapahtuma. Käytiin kavereiden kanssa katsomassa Brädi ja illan viimeinen esiintyjä, Kuningasidea. Ite tykkäsin Brädin esityksestä ( jostain syystä kun oon hurahtanu yhtäkkiä tähän räp-musiikkiin ) Sulatossa näin myös paljon tuttuja ja niitä vähemmän tuttuja kans.  Myöhemmin illalla tuntui olisin voinut jäädä sinne vaikka koko  yöksi, mutta muita ei oikein ajatus kiehtonu. Noo, ensi vuonna sitten!

Huomenna olenkin menossa ( !viimesen työnpäivän jälkeen!) pitkästä aikaa Ouluun Sallan tykö ainakin viikoksi, ellen pariksi. Ei olla varmaan kuukauteen nähty ja se on tosi outoa, koska kuitenkin oon jo tottunu siihen että nään Sallaa 24/7. Varmasti puhelinlaskuissakin näkyy, ettei me osata olla enää erossa toisistamme

Why do I feel so lonely?

Tää aihe ei ehkä ole kaikista paras ensimmäiseksi kunnon postaukseksi, mutta en keksi nyt oikeen muutakaan ja mulla on niin paljo tunteita purettavana, yks syy tän blogin perustamiseen on juuri tämä, että saan purkaa mun tunteita ja turhautumista jonnekin...
Mitään erikoista mulla ei oo nyt kerrottavana eikä mitään ite ottamia kuvia  vielä saa tänne, mutta viikonlopun aikana postailen taas tänne ja laitan jo ihan kunno kuviaki. Tällä viikolla vietän mun suurimman osan ajasta tallissa, ihan mukavaa tuo on, ku on niin paljo porukkaa ja kuitenkin tallillakäyminen alkaa olla mulle jo rutiinia, että puol kuudelta aamulla herääminen ei tunnu enää niin kamalalta.

Mutta jostain syystä viime kuukausien aikana mulla on välillä ollut todella yksinäinen ja "orpo" olo, vaikka olenkin ollu joka päivä mun kavereiden kanssa.Kuitenkin jopa kaveireden seurassa mulla on vaan ollut sellainen olo, et oon melkeen aina kuin ilmaa niille, ihan kuin ne ei välillä edes tajuais että minäkin oon paikalla. En tiedä johtuuko se vaan siitä, että mulle tulee semmoinen fiilis  etten saa tarpeeksi huomiota kavereilta ja oon vaan sitten niin h*lvetin huomionkipeä ihminen. Seki voi olla hyvin mahdollista, koska itse tiedän jo kysymättäkin, että osaan olla huomionkipeä aina välillä ja tuun mustasukkaiseksi helposti. Mun huomionkipeys johtuu varmaanki siitä, että kotona en saa koskaan  tai ole aina saanut kaipaamaani huomiota, koska olen kuitenki aika isosta perheestä ja se mun pitäis kyllä ymmärtää että varsinkaan toiseksi vanhimapana en saa sitä huomiota niin paljon, mutta silti tuntuu, että minä oon aina se, josta vähiten välitetään... Mutta melkeinpä tääki on vaan ihan minun "syy" että mulla onvähän yksinäinen olo, silloin pitäis itse yrittää tehdä asialle jotain, mennä vaan kaveriporukan mukana ja koittaa olla koko ajan jutuissa mukana eikä vaan murjottaa. Se ei vaan mulle jostain syystä oo niin helppoa.. Mulla on ollu jo ala-asteelta asti ongemia, ei oo ollu aina kavereita ja jopa silloin oon joskus itkeny pari kertaa välitunneilla, koska olin niin yksin. Ylä-astekin oli välillä aika samanlaista, että ei ollukaan aina niitä kavereita ja en ollut mikään suosittu koulussa, enempi se kaikista "ala-arvoisin". Siitä sitten mulle on tullut se, etten todellakaan enää jaksa vaan kulkea muiden perässä ja silti mua kohdellaan niin että kukaan ei huomaa mua, vaan oon nähny parhaaksi jäädä yksin jonnekin. Jotkuthan aattelee, että haen huomiota sillä, että murjotan jossakin yksinäni yms. mutta en todellakaan hae sillä tavoin huomiota, viihdyn vaan joskus yksin, silloin saan ajatella ja miettiä rauhassa.

Yksi asia minussa kans ärsyttää, kun en osaa sanoa suoraan asioita, vaan oon hiljaa tai sitten en sano mitään vastaan. Pitäisi opetella pitämään puoliaan eikä antaa muiden vaan kävellä yli minusta. Eihän se aina ole hyvä asia, että osaa sanoa asiat suoraa kiertelemättä, sellainenkin voi loukata jotakuta, esim. minä loukkaannun todella herkästi pikku asioistakin, koska kuitenkin oon herkkä oikeasti ihminen ja mulla ei todellakaan ole mikään paras itsetunto, olen monesti hyvin epävarma monen asias suhteen ja en ikinä voi vaan kuunnella, kun joku huutaa minulle tai jollekulle muulle, jotenkin en vaan siedä sitä. Onneksi itsevarmuuteni on kuitenkin kasvanut silloin kun menin ylä-asteelle ja varsinkin nyt, kun tulin Ruukin maaseutuopistolle ja vaihdoin paikkakuntaa samalla. Täällä tuntuu, että ihmiset hyväksyy minut paremmin omana itsenäni. Tietenkin on niitä, joista hoksaa, että he katsovat minua vähän nenänvarttansa pitkin ja eivät pidä minusta, mutta en välitä, koska tunnen oloni hyväksytyksi täällä. Ja eihä kaikki voi pitää jokaisesta tapaamastaan ihmisestä.
Mutta jos sitä nyt sais päätökseen tämän mun tooooosi pitkän tunteen purkauksen, ettei tarvi lukea enempää mun surkeasta elämästä. Tälläiset kuitenkin helpottaa mun oloa, kun saan puhua tai kirjoittaa mun tunteista, silloin tuntuu, että taas on yksi taakka nostettu pois hartioilta.

This is new beginning

Oon jo jonkin aikaa pohtinut sitä, että perustaisinko (taas) blogin. No, tässä sitä nyt ollaan. Vaikka olenkin aika huono joskus postailemaan tai keksimään edes jotain aihetta kirjoittaa, niin silti en nähny mitään syytä miksen voisi perustaa blogia. Ja tällä kertaa aion kyllä panostaa tähän! Lopuksi vois kirjoittaa muutaman sanan itsestäni.
Ikää löytyy pian se 17-vuotta ja aloitan pian toisen vuoden opiskelut hevosenhoitaja-ammattiin Ruukin maaseutuopistolla. Varsinkin näin koulujen alkamisen jälkeen postaukset voivat olla aika hevospainotteisinkia, mutta toki muunkin aiheisia postauksia tulee aina silloin tällöin.